Avainsana-arkisto: Apple Music

Gangsterikvartetti julkaisee omaa nimeään kantavan ep:n 5.9.2019

Goonin jäsenistä muodostuva helsinkiläinen Gangsterikvartetti julkaisee bändin nimeä kantavan neljän biisin ep:n 5.9.2019. Levy tulee ulos kaikissa tärkeimissä digitaalisissa kanavissa (mm. Spotify, Apple Music, Amazon, Youtube, jne.) sekä fyysisenä CD-pienpainoksena.

Tilaa fyysinen levy tästä
Gangsterikvartetin kotisivuille tästä

Suuri postiryöstö -ep nyt digitaalisena uudelleenjulkaisuna

tavastia28122006

2006 Goon julkaisi omakustanteen Suuri postiryöstö. Levyllä on keikkaklassikko Ska-raita joka on soitettu varmaan lähes joka keikalla sen jälkeen.

Levyn miksasi vielä suomalaisen ska-musiikin pioneeri ja legenda Zakke Cuba oululaisesta The Blaster Master -yhtyeestä, joka oli tuohon aikaan todella iso juttu!

Kappaaleen teksti on tänään yhtä ajankohtainen kuin silloinkin. Kukaan meistä ei voi valita minkälaiseksi syntyy. Siksi olisi hyvä keskittyä vihaamisen sijaan siihen että kaikki mahdutaan elelemään täällä.

Pride-viikon kunniaksi digijulkaisuna Suuri postiryöstö nyt Spotifyssä ja muissa digikanavissa. Tykätään toisistamme semmoisina kuin olemme!

Tee työtä jolla on tarkoitus -ep nyt digitaalisena uudelleenjulkaisuna

Goonin omakustanne-ep Tee työtä jolla on tarkoitus on nyt uudelleenjulkaistu kaikissa digitaalisissa kanavissa.

14 vuotta sitten Goon julkaisi Tee työtä jolla on tarkoitus -omakustanne-ep:n jonka biisi Tyhmä ihminen roikkui koko kesän erään kotimaisen musiikkisivuston ladatuimpana biisinä. Tuona kesänä Henkka käveli Tampereen Klubin lavalle tämän settilistan kanssa.

Goon haluaa toivottaa kaikille ystävilleen hyvää juhannusta ja jakaa tämän levyn digitaalisena uudelleenjulkaisuna.

Löytyy kaikista digitaalisista musiikkikanavista, mm. Spotifystä tätä linkkiä klikkaamalla:

https://distrokid.com/hyperfol…/…/tee-tyt-jolla-on-tarkoitus

Tykätkää, jakakaa ja viettäkää mukava juhannus. Ei saa hukkua sillä lisää pitää tuleman myöhemmin!